Historia

Palokunnan alkutaipaleelta

Jos Leppälahdessa sattui syttymään tulipalo, palokunnan tulo Vaajakoskelta, Oravasaaren ja Peiponsalmen lossin kautta kesti reilun tunnin ajan. Eikä paljoakaan nopeammin paikalle körötellyt kuoppaista tietä myöten Lievestuoreen palokuntakaan. Tuolloin heräsi ajatus, että kylälle pitäisi saada oma palokunta.

Heinäkuussa 1956 kymmenen Leppälahtelaista kokoontui perustamaan palokuntaa. Ensimmäiseksi palopäälliköksi valittiin Artturi Hiltunen.
Ruiskumestariksi valittiin Eino Puttonen, joka oli toiminut perustavan kokouksen kokoonkutsujana.

Toimintansa lopettaneelta Leppälahden tervatehtaalta saatiin käyttöön palokalustoa, jota säilytettiin aluksi Eino Puttosen autotallissa. Palokunnan toiminnassa oli alkuvuosina kymmenkunta miestä mukana, aktiivisimmin toimivat palokuntaa perustamassa olleet ja hallituksen jäsenet.

Talkooväkeä uuden paloaseman edustalla.

Palokunta rakennuksen rakentaminen alkoi heinäkuussa 1957 ja se tehtiin lähes kokonaan talkoilla, ilman korvausta. Palokunnan silloinen puheenjohtaja Antti Kettunen laskeskeli, että paloaseman valmistuminen vaati noin 1200 mies- ja 100 auto- ja traktorityötuntia.
48 neliömetrin kokoisen rakennuksen vihkitilaisuus järjestettiin 20.10.1957

Palokalustoa hankittiin lisää kunnalta saadun avustuksen turvin. Omaan paloautoon ei ollut aluksi varaa, koska varoja oli kulunut paljon paloaseman rakentamiseen. Alkuvuosina käytettiin liikkumiseen mm. Eino Puttosen kuorma-autoa ja sammutustilanteissa palomiehet käyttivät omia vaatteitaan.

1970-luvun puolivälissä aloitettiin paloasema rakennuksen laajennustyöt ja paloasemasta tuli toimintakeskus koko kylälle. Paikalliset yhdistykset käyttivät rakennusta kokoontumistilana. Siellä kokoontuivat vieraskirjan mukaan seurakunnan lasten kerho, 4-H-kerho, Leppälahden kalamiehet ry, metsästysseura Paukku-Peikot, askartelukerho, urheiluseura Pönttövuoren Peikot ja paikallinen rockyhtye Migraine. Paloaseman myyminen kunnalle vuonna 1980 oli eräs käännekohta VPK:n toiminnassa. Talous tulevaisuutta ajatellen oli turvattu ja toimintaa voitiin jatkaa uusin suunnitelmin.

Tiheä asutus, kylän läpi kulkeva rautatie ja vesistö kesämökkeineen olivat tekijöitä, jotka asettivat kylän alttiiksi tulipaloille. Palokunnan toiminta oli näkyvää ja vilkasta aina 1970-luvulle asti. Tuolloin palokunnan merkitys kylälle oli erityisen suuri. Kun valtatie Leppälahden yli lyhensi matkan Vaajakoskelle ja Jyväskylään tilanne sekä kylän että palokunnan kohdalla alkoi muuttua. Kylän raitti on hiljentynyt neljänkymmenen vuoden aikana, kylällä ei ole enää postia, kauppaa tai pankkia. Kylän asukkaat ovat yleensä päivät töissä muualla ja palaavat koteihinsa illalla. Koska leppälahtelaiset asuvat omakotitaloissa, heillä on paljon puuhaa pihan ja puutarhan hoitamisessa. Näin ollen yhdistystoimintaan osallistutaan sikäli kun muilta töiltä ehditään. Tämä on myös näkynyt VPK:n toiminnassa niin, että aktiivisten joukko on vähentynyt muutamaan henkilöön. Palokunnan tulevaisuutta on pyritty takaamaan "kasvattamalla" kylän nuoria palokuntaan mukaan. Nuoriso-osastoa on yritetty käynnistää useaan kertaan, tähän saakka kuitenkin laihoin tuloksin.

Leppälahden palokunnan toiminta on enemmän harrastustoiminnan luonteista kuin tiukkaan ammattilaisuuteen pyrkivää. Palomiehiä on kylläkin pyritty kouluttamaan ajan vaatimusten mukaan. Kylällä on kuitenkin edelleen joukko palomiehiä, jotka haluavat jatkaa vapaaehtoisen palontorjunnan perinteitä. Heillä on edelleen valmiutta toimia ja halua auttaa lähimmäisiään hädän hetkellä.

Lähde: Pirjo Vuorenpään, Leppälahden V.P.K. 1956-1996