|
Historia
Palokunnan alkutaipaleelta
|
Jos Leppälahdessa sattui syttymään tulipalo,
palokunnan tulo Vaajakoskelta, Oravasaaren ja Peiponsalmen lossin
kautta kesti reilun tunnin ajan. Eikä paljoakaan nopeammin
paikalle körötellyt kuoppaista tietä myöten Lievestuoreen
palokuntakaan. Tuolloin heräsi ajatus, että kylälle pitäisi
saada oma palokunta.
Heinäkuussa 1956 kymmenen Leppälahtelaista kokoontui perustamaan
palokuntaa. Ensimmäiseksi palopäälliköksi valittiin Artturi
Hiltunen.
Ruiskumestariksi valittiin Eino Puttonen, joka oli toiminut
perustavan kokouksen kokoonkutsujana.
Toimintansa lopettaneelta Leppälahden
tervatehtaalta saatiin käyttöön palokalustoa, jota säilytettiin
aluksi Eino Puttosen autotallissa. Palokunnan toiminnassa oli
alkuvuosina kymmenkunta miestä mukana, aktiivisimmin toimivat
palokuntaa perustamassa olleet ja hallituksen jäsenet. |
Talkooväkeä uuden paloaseman edustalla. |
Palokunta rakennuksen rakentaminen alkoi heinäkuussa 1957 ja se
tehtiin lähes kokonaan talkoilla, ilman korvausta. Palokunnan
silloinen puheenjohtaja Antti Kettunen laskeskeli, että
paloaseman valmistuminen vaati noin 1200 mies- ja 100 auto- ja
traktorityötuntia.
48 neliömetrin kokoisen rakennuksen vihkitilaisuus järjestettiin
20.10.1957
Palokalustoa hankittiin lisää kunnalta saadun avustuksen turvin.
Omaan paloautoon ei ollut aluksi varaa, koska varoja oli kulunut
paljon paloaseman rakentamiseen. Alkuvuosina käytettiin
liikkumiseen mm. Eino Puttosen kuorma-autoa ja sammutustilanteissa
palomiehet käyttivät omia vaatteitaan.
1970-luvun puolivälissä aloitettiin paloasema rakennuksen
laajennustyöt ja paloasemasta tuli toimintakeskus koko kylälle.
Paikalliset yhdistykset käyttivät rakennusta kokoontumistilana.
Siellä kokoontuivat vieraskirjan mukaan seurakunnan lasten
kerho, 4-H-kerho, Leppälahden kalamiehet ry, metsästysseura
Paukku-Peikot, askartelukerho, urheiluseura Pönttövuoren Peikot
ja paikallinen rockyhtye Migraine. Paloaseman myyminen kunnalle
vuonna 1980 oli eräs käännekohta VPK:n toiminnassa. Talous
tulevaisuutta ajatellen oli turvattu ja toimintaa voitiin jatkaa
uusin suunnitelmin.
Tiheä asutus, kylän läpi kulkeva rautatie ja vesistö kesämökkeineen
olivat tekijöitä, jotka asettivat kylän alttiiksi tulipaloille.
Palokunnan toiminta oli näkyvää ja vilkasta aina 1970-luvulle
asti. Tuolloin palokunnan merkitys kylälle oli erityisen suuri.
Kun valtatie Leppälahden yli lyhensi matkan Vaajakoskelle ja Jyväskylään
tilanne sekä kylän että palokunnan kohdalla alkoi muuttua. Kylän
raitti on hiljentynyt neljänkymmenen vuoden aikana, kylällä ei
ole enää postia, kauppaa tai pankkia. Kylän asukkaat ovat
yleensä päivät töissä muualla ja palaavat koteihinsa illalla.
Koska leppälahtelaiset asuvat omakotitaloissa, heillä on paljon
puuhaa pihan ja puutarhan hoitamisessa. Näin ollen
yhdistystoimintaan osallistutaan sikäli kun muilta töiltä ehditään.
Tämä on myös näkynyt VPK:n toiminnassa niin, että aktiivisten
joukko on vähentynyt muutamaan henkilöön. Palokunnan
tulevaisuutta on pyritty takaamaan "kasvattamalla" kylän
nuoria palokuntaan mukaan. Nuoriso-osastoa on yritetty käynnistää
useaan kertaan, tähän saakka kuitenkin laihoin tuloksin.
Leppälahden palokunnan toiminta on enemmän harrastustoiminnan
luonteista kuin tiukkaan ammattilaisuuteen pyrkivää. Palomiehiä
on kylläkin pyritty kouluttamaan ajan vaatimusten mukaan. Kylällä
on kuitenkin edelleen joukko palomiehiä, jotka haluavat jatkaa
vapaaehtoisen palontorjunnan perinteitä. Heillä on edelleen
valmiutta toimia ja halua auttaa lähimmäisiään hädän hetkellä.
Lähde: Pirjo Vuorenpään, Leppälahden V.P.K. 1956-1996 |
|